Työelämän oravanpyörä

Työelämän oravanpyörä Ansiotyö tuo toimeentulon Useimmat meistä käyvät päivätyössä, koska tarvitsemme siitä saatavaa ansiotuloa elämiseen ja erilaisiin pikku ylellisyyksiimme. Me piensijoittajat tarvitsemme lisäksi kassavirtaa myös sijoittamiseen. Tienaam

Maailmanlopun ennustajat

Maailmanlopun ennustajat Ihminen on aina pelännyt maailman loppuvan. Se on jostain syystä meille paljon pelottavampi ajatus kuin oma kuolema. Monille vanhoille ihmisille on tärkeää tietää, että heidän harrastuksensa, yrityksensä, elämänarvonsa, sukunsa ta

Kuinka rikastua?

Kuinka rikastua? Päätin kirjoittaa tästä, ehkä vähän kuluneestakin aiheesta, koska se on kuitenkin kysymys, jota ihmiset ovat kyselleet sukupolvesta toiseen. Suurin osa aihetta käsittelevistä kirjoituksista on mielestäni täyttä hölynpölyä. Aloitetaanpa si

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Kiehtova ajatus Ajatus oman metsän omistamisesta on kiehtova. Mikä olisi sen komeampaa, kuin saapastella kesähelteellä omassa metsässä. Saisi kerrankin tuntea itsensä oikein isännäksi. Metsä on kiinnostanut minua sijoituskohteena jo

Sijoittajan aika

Sijoittajan aika ‘Nuo naiset marketeissa kärryineen ja miehet kantabaareissaan. Nuoruuden lähteestä kai haaveilee ja tuska laimenee, tai miten vaan.’ -Jussi Hakulinen (jousenlaulu) Kyse on vain ajasta Sijoittaminen on todella helppoa – kyse on vain ajasta

Ajattele isosti!

Ajattele isosti! ‘Ajattele isosti!’ -Donald Trumpin haamukirjoittaja Donald Trump Edellinen lainaus on yksi harvoista järkevistä asioita, jonka Trump on suustaan päästänyt. Se ei toki tarkoita sitä, että hän olisi sanonnan itse keksinyt. Lienee Trumpin ha

Mihin sijoittaa 2018?

Mihin sijoittaa 2018? Taustaa Vajaa vuosi sitten pohdin, mihin sijoittaa 2017. Päädyin pitämään suurimman osan 85 000€ sijoitusvarallisuudestani Bank Norwegianissa ja kohdistamaan palkasta jäävät säästöt asuntolainan ylimääräisiin lyhennyksiin. Tilanne on